Saturday, October 1, 2011

TURKUUN KOHDISTETAAN POSITIIVISTA TERRORISMIA

TAIDEOPISKELIJAT KIINASTA JA SAKSASTA OSALLISTUVAT VANHAN SUURTORIN PELASTUSTALKOISIIN
Anni Teppo / Turun Sanomat 1.10.2011

Arkkitehti Marco Casagranden mielestä Suurtorin ja Tuomiokirkon ympäristöä tulisi kunnioittaa niin, että se muutettaisiin kokonaan autottomaksi ympäristöksi.

Ei kannata heti soittaa hätänumeroon, jos näkee naisen yöllä poraamassa reikiä Uudenmaankatuun tai miehen sytyttelemässä jätkänkynttilöitä Tuomiokirkon ympärille. Kyse on kahden Aalto-yliopiston opiskelijan ympäristötaideprojektista, ja nuoret ovat ihan laillisella asialla - ainakin melkein.

Kiinalainen Shuchin Shen ja saksalainen Ronny Korn haluavat herättää kaupunkilaiset tajuamaan kotikaupunkinsa ja etenkin sen sydämen eli Vanhan Suurtorin ympäristön arvon.

"Annamme Turulle kaupunkiakupunktiota. Taideteoksemme toimivat neuloina ja aiheuttavat toivottavasti positiivisia reaktioita, Shen ja Korn kertovat."

Heidän akupunktiokeinonsa ovat hyvin erilaiset. Shen on porannut yöllä pieniä reikiä Uudenmaankatuun ja reikiin hän istuttaa voikukkia, joiden hän toivoo juurtuvan syvälle "vanhaan Turkuun".

Korn puolestaan pystytti perjantaina 15 jätkänkynttilää palamaan Tuomiokirkon ja Suurtorin ympärille.

"Mietin, voisiko Turun tavallaan polttaa uudelleen ja palauttaa vanhaan kaavaansa ennen liikennesumppuja", Korn hymyilee.

TURKULAISARKKITEHTI INNOITTAJANA

Miten ihmeessä nuoret Kiinasta ja Saksasta sitten päätyivät Turkua pelastamaan? Tempauksen taustalla ja opiskelijoiden ohjaajana toimii Aalto-yliopistossa opettava turkulainen arkkitehti Marco Casagrande, joka on jo kauan ollut huolissaan Vanhan Suurtorin tilanteesta ja siitä, miten Uudenmaankadun liikennesuma tullaan ratkaisemaan.

"Vähätorin saaminen nykyiseen muotoonsa oli mahtava juttu. Suurtori on kuitenkin vielä kovempi kysymys."

Mutta miten Turun kaupunki voi antaa luvan porata omia katujaan?

"Ei se voikaan ja kyllähän poliisit pysäyttivätkin Shenin yöllä ja kyselivät mitä hän oikein on tekemässä. Shen on harjoittanut ikään kuin positiivista terrorismia ja toiminut ehkä samalla laittomasti, mutta reikien poraaminen antaa mielestäni viitteen siitä, mitä tälle paikalle suuremmassa mittakaavassa voitaisiin tehdä. Joen alta kulkeva tie rauhoittaisi kaupungin vanhan sydämen kokonaan autoilta. Ja Turku olisi sen arvoinen." Casagrande toteaa.

Opiskelijat tekevät tempauksensa yhteistyössä muun muassa Turku Touringin ja kaupungin viheryksikön kanssa. Casagrande sanoo olevansa yllättynyt siitä, miten monelta taholta Turun kaupungin sisällä he saivat positiivista vastakaikua.

Matkailujohtaja Anne-Marget Niemi innostui projektista oitis.

"Me olemme puhuneet Marcon kanssa jo pitkään Suurtorin tilanteesta, joten kaikki tällainen jännä on tervetullutta."

Jätkänkynttilät katoavat paikoiltaan ehkä jo lauantain aikana, mutta Shuchin Shenin voikukka-amputaation seurauksia voinemme odotella pitempään.


Vasemmalla: Turun kaupungin viheryksikkö auttoi Ronny Kornia saamaan viisitoista suurta jätkänkynttilää projektiaan varten.
Oikealla: Jätkänkynttilöiden tarkoitus on herättää ihmisiä ajattelemaan, mitä tapahtuisi, jos Turku palaisi uudestaan. Sanra Hofmann auttoi tempauksessa.


->

Mikkola häätäisi autot Porthaninpuiston ja Brahenpuiston välistä. Turun Sanomat 20.10.2011

No comments: